Pitkästä aikaa kisaamassa Troyan kanssa. Sunnuntaina oli aksakisat Riihimäellä. Mukavat radat oli Jari Suomalainen tehnyt, mutta ei mistään helpoimmasta päästä. Agilityradoilla ei tullut kuin pari nollaa eikä tainnut tuloksiakaan hirveästi tulla.
Agilityradat olivat karmeita meidän osalta. Ihan kivasti meni ennenkuin lähti lapasesta ja luki väärän hypyn, kun olisi pitänyt mennä ensiksi putkeen. Muuten ihan ok rata. Kontakteilla hiipi vähän, muttei pahasti. Toka agirata oli kamala. Kontaktit hiipi vielä enemmän ja reagoi liian herkästi kaikkeen, kun edellisenä radalla taas ei oikein kuunnellut. Näiden ratojen jälkeen olin varma, etten kisaa ainakaan vuoteen ton koiran kanssa. Mutta hyppis pelasti kaiken! Troya näytti parhaimmillaan meidän yhteistyötä ja teki kaiken niinku piti! Haki hienosti kepit, monet teki siinäkin virheitä. Saatiin hyppikseltä nolla ja tultiin sillä kolmansiksi. Hävittiin voittajalle noin 1 sekunnin verran. Eteenmenoa pitäisi harjoitella, se tuli huomattua ettei irtoo hypyillä kauhean kauas minusta. Putki-kontakti erottelut toimi molemmilla radoilla, meni sinne minne piti. Hienoa.
Kontaktit, niille pitäisi keksiä joitain... Muutenhan se kulkee useinmiten (ei aina) kuin unelma :)
Ehkä voisi katsella niitä kisoja lisääkin, oli kiva kisata pitkästä aikaan!

![]() |
Miun höppänäni! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti