Laiska viikko ollut koirien suhteen. Alkuviikosta meni hermot maleihin, joten Troya pääsi aksaamaan kahden kerran :) Maanantain treenit meni kait ihan hyvin, kun en muista niistä oikein mitään. Jotain tyhmiä minun mokia taas, ärsyttävää kun samat virheet toistuu kokoajan.. pysähtelen, huudan sille riman päällä (tännetänne) jne. Päästiin koko rata läpi, mutta ei kuitenkaan ihan nollalla ;) Troya oli hyvä ja olisi vielä parempi, jos ohjaaja osaisi ohjata sitä!
Tiistaina Jouni Orenius oli tuuraamassa Juhaa. Onneksi otin Troyan mukaan, oli rata sen verran vaikea. Ei olisi Kili osannut mitään. Samoja virheitä taas.. äh en kestä. Rimat lensi, kun en antanut sille tilaa hypätä kunnolla ja sitten huutelen sitä. Veti taas niin hienon lentokeinunkin. Sitten uudestaan keinu ja nyt se hiippailee varovasti sen. Saispa sille sellaisen nopean keinun, jossa se myös pysähtyisi.. Troyalla on niin hukassa nuo keppien suoritukset taas, voi kun pääsisi jo kentälle ja saisi sille muistutettua sitä niillä verkoilla. Kiva, kun se kestää nyt jo sanomista ja toistamista. Ei enää "suutu" ja lähde pois, tai ei ole ainakaan pitkään aikaan tehnyt niin.
Loppu viikko onkin mennyt koulun ja kavereiden kanssa. Koirat ovat saanneet vaan olla ja lenkkeillä. Ovat olleet vähän toista mieltä..
Keskiviikkona ei mitään ihmeellistä laiskotti vaan ja iltapäivällä oli espanjan kuuntelut, jotka meni huonommin kuin odotin :/ No kirjallisessa sitten..
Torstaina oli penkkarit!! Vähänks oli kivaa (: Eikä ollut yhtään kylmä rekan kyydissä. Lapset sai paljon karkkia. Perjantaina koulussa, kaikki muut oli suunilleen lähtenyt talviloman viettoon ja osa tietty valmistui wanhojen tansseihin. Koska ussan tunnilla oli vain neljä ihmistä noin 26 opiskelijan sijaan..
Kännykkä kuvia aamuiselta lenkiltä (:
HYVÄÄ TALVILOMAA KAIKILLE!!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti