perjantai 21. joulukuuta 2012

Vuoden 2012 tapahtumat

Vuosi 2012 alkaa olemaan piakkoin pulkassa, vuoteen on mahtunut niin hyviä että valitettavasti myös niitä huonompiakin hetkiä!

Koirat ovat pysyneet perusterveenä koko vuoden ja hyvä näin, toivotaan että pysyvät jatkossakin! Pieniä jumeja on ollut molemmilla, mutta ei sen vakavampaa. Troya on ainoa meidän koira, joka selvisi kesästäkin ilman punkkeja, pelkän valkosipulirouheen ansiosta! Keväällähän Nikita loukkasi itsensä niihin siivekkeiden pidikkeisiin, mutta nyt sekin vaiva alkaa olemaan historiaa, onneksi. On se kauan kestänytkin parantua!

Nikita aloitti keväällä agilitykisat ja nousi 2-luokkaan asti, ottaen sieltä yhden voittonollan. Tokosta saatiin kilpailuoikeus voittajaan, jihuu! Troya aloitti niin agility että tokokisauransa. Tokossa kisataan jatkossa avoimessa ja agilityssä jatketaan 1-luokassa.
Mihin tänä vuonna jäätiin, niin siitä sitten jatketaan taas ensi vuonna!!

Minä kävin autokoulun ja nyt siis taskussa B-ajokortti - odotan jo ensi vuoden syventävää vaihetta! Tänään taas sain elämäni parhaimman todistuksen ikinä!!! Opiskelu on välillä niin mukavaa. Kannattaa nähdä aikaa ja vaivaa niin lopputuloksena voi nauttia hyvistä numeroista!! Oon niin happy :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti