torstai 9. elokuuta 2012

Espoossa treenaamassa!

Nyt on Rusinaa ainakin sosiaalistettu ja vaikkapa missä. On kävelty Lohjalla ja Espoossa sekä työpaikalla ja ollut tapahtumissa mukana (agilitykisat), nähnyt paljon ihmisiä, päässyt rapsuteltavaksi. Tavannut myös monen eri rotuisia koiria ja päässyt tutustumaan! Niin iloinen koira ja niin onnellinen :)) On kyllä aivan eri kaveri, kuin silloin kun hän tuli hoitoon, vaikkei se mitään silloinkaan pelännyt. Enemmänkin ihmetteli kaikkea, kun ei ollut mitään oikeastaan nähnyt.

Tänään tokotreenit Espoossa vilinän keskellä, ei häirinnyt kumpaakaan. Jes!! Kunnon häiriötä, kun kentän poikki meni pyöräilijöitä, kävelijöitä jotka jäivät katselemaan, mopoja päristeli, autoja vähän kauempana ja lapsia juoksenteli.

Nikita sai aloittaa. Uusi paikka nii kokeilin vähän kaikkea :D Ruutua, se ei sitten suju ekalla kerralla. Yrittää kiertää ja mennä sivusta sisälle, eikun uusiksi ja lätkä ruutuun ja lisättiin matkaa, johan sujui! Sitten lisättiin haastetta, laitoin merkin jonka kautta ruutuun. Niin pro lopuksi!

Ohjattua noutoa merkin kanssa. Ekat kerran juoksi merkin ohitse, ei kuunnellut yhtään, muttei kuitenkaan mennyt kapuloille saakka. Muutamilla toistoilla hyvä. Hyvä merkki ja odotti kauniisti lupaa lähteä noutamaan oikean ja vasemman vuorotellen. Ei edes vilkaissut kertaakaan keskimmäistä! Pari kertaa aloin kehumaan liian aikaisin nii jätti noutamatta, eikun uusiksi ja kun olin hiljaa nii meni tosi hyvin ja toi eteen saakka!!

Tunnaria ekaa kertaa ulkona ja vielä nurmikolla, teki vähän haastetta hommaan :D Hyvin lähtee ja haistelee, mutta oli epävarma ja otti suuhun muutamia, en sanonut mitään pudotti ja meni hakemaan oman. Käyhän se näinkin ;) Eikun tarttee vielä treeniä!! Tästä taas näki, kyllä se kotona osaa :D

Seuraamista, joka oli hyvää. Muutama edistäminen ja poikittaminen, korjautui kummasti kun käännyin vuorotellen ripeästi oikealle & vasemmalle ja palkka olikin kentän reunalla ja pystyin vapauttamaan heti, kun meni hienosti!

Kokeiltiin AVO-liikkeetkin, nekin sujui!! Reilun viikon päästä kun on ne piirinmestikset :D

Sitten Rusina peliin. Vähän leikkimistä ja riehumista, ei ottanut häiriötä mistään. Maahan alkaa menemään nyt pelkällä suullisella ihan kohtuu hyvin. Tulee eteen hienosti ja siitä sivulle siirtyminen on vielä hukassa. Kuten myös seuraaminen, se on vaan jotenkin niin tylsää.. Luoksetulo pro, pysyi jopa paikalla hyvin :)

Sitten Niksun agiharkat vuorossa. Oli aikas kivasti kuulolla tänään, hallilla oli sen serkku myös.
Oli pikkaisen eri näköinen ja tyyppinen kuin Nikita. Mä niin tykkään Nikitasta, se on paras kaikista <3 alastuloilla="alastuloilla" br="br" ei="ei" huonosta="huonosta" malttaa="malttaa" meinannut="meinannut" muutamia="muutamia" ohjauskesta.="ohjauskesta." oikein="oikein" possu="possu" pysy="pysy" rimoja="rimoja" vaan="vaan">kun otin sivuetäisyyttä sen verran paljon. Kontaktit toimi!! Jee =)
Kaikki hyvin, sain todella onnistuneet aksatreenit tokojen päälle, olen todella iloinen ja koira samoin,
nyt se nukkuu tyytyväisenä :)

Sitten vielä Vihtiin vähän aksaamaan Rusinan kanssa. Rusina alkaa menemään jo kivasti agilityä ja saatiin kuvattuakin jokin pätkä, se löytyy täältä. Hyvin sujuu, mutta oikealta puolelta sitten ei ihan yhtä mallikkaasti. Hakeutuu hirveesti vasemmalle puolelle, sama vika Troyalla.





2 kommenttia: