Ollaan vietetty hieman rauhassa oloa koirien kanssa. Tänään sitten pitkästä aikaan vähän tehtiikin jotain. Tai Nikita on tehnyt melkein joka päivä jotakin (kaukokäskyjä varsinkin!), mutta bc:t ovat olleet nyt levossa.
Maanantaina Rusina kävi tsekattavana Marin luona, kun käveli vähän hassusti. Nyt se on taas iloinen itsensä ja kauhea menijä!! Vaikka piti viikko vielä ottaa vähän iisimmin.. Mutta ei tuota saa enää pidettyä paikoilla! Sille ei vapaapäivät vain sovi ;)
Tänään aamulenkin jälkeen otin pyörän ja Nikitan -> lähdettiin ajelulle!! Mentiin lentokentän ympäri ja sitten Lankila rundin, jossa saatiin sade niskaan, mutta ei se mitään, vähän raikasti. Meni siihenkin reissuun 1h 30min ja tuli todettua, että Nikita nyt osaa juosta vihdoinkin nätisti pyörän vieressä, vaikka tulee ihmisiä vastaan, koiria, autoja, toisia pyöriä ym.
Päivällä oli vuorossa tokoa kaikkien kanssa!
Rusina seuraili, harjoitteli eteen istumista ja siitä siirtymistä sivulle. Merkkiä. Sillä oli hauskaa ja hirvee vauhti merkille, se oli kivaa!! Seuraaminen oli tylsää, ei riittänyt energiaa olla rauhallisena. Paikall istuminenkin sujui huonosti viime kertanan nähden. SIllä on nyt vaan liikaa energiaa, kun viikkoon ei ole päässyt tekemään mitään jalkansa vuoksi. Sellaista se välillä on, kun ei osaa ottaa iisisti. Vaan pitää mennä pää kolmantena jalkana joka paikassa :D
Troyalla BH-kokeen liikkeitä läpi + ruutu + noudot. Metallia se ei tänään sitten tuonut. Muut liikkeet meni hyvin!! Jopa seurasi vapaana ihan kohtuu hienosti :) Alkaa vahvasti tulla sellainen tunne, että minä en saa tuosta koirasta tekemälläkään tokokoiraa.. se kun joku päivä tekee kaiken niin superisti ja joku päivä se ei tee mitään..
Nikita taas meni niin SUPER hienosti, parhaiten kaikista tänään! Kaikki avo-liikkeet taas puhtaasti läpi, seuruussa vähän painaa mua jalkaan vastaan. Pitäisi kait tehä sille asialle jotakin.. Noudot, ei pureskellut yhtään ja musiti tuoda kapulan eteen nyt eikä suoraan sivulle. Nikitasta tulee vielä tokokoirakin ilmeisesti! Se niin tykkää :) Kaukotkin sujuu, seisominen vaatii vielä treeniä..
Illalla oli sitten vielä aksat ja toipilas joutui jäämään tällä kertaan kotia. Treenattiin vähän kaikkea, radalla oli eri pisteitä. Kaikki teki yhtä aikaan, eikä mitään ongelmia. Tälläiset treenit on välillä niin kivoja!!
Putki erottelua, joka on tosi vaikea Troyan mielestä. Nyt menee puomille kyllä, jos saan sen ekana sinne. Kun putkeen olisi niin kiva suhahtaa! ;) Keppejä, jotka meni tosi hienosti :)) Kulmia tarttee alkaa vahvistaa ja treenaamaan. Nyt ei jättänyt kertaakaan viimeisiä, jes!!
Niksukin pääsi. Jee sillä oli ainakin kivaa! Ensiksi taas haukuttiin ja lennätettiin rimoja, mutta alku häsläyksen jälkeen se taas näytti osaamistaan <3 Putkierottelu on hyvä, erottaa ne käskyistä. Lopuksi harjoiteltiin ylösmenoja kaikilla kontakteilla ja meni niin hienosti!! Nyt se hiffaa ne vihdoikin ilmeisesti. Keppikulmia, hypyille hidastamisia vauhdista. Nikita oli hieno!
Nyt lopuksi kotona Terhi vähän koitti tokoilla Troyan kanssa, kun mä oon valittanut kun se ei tee MITÄÄN.. No ei se tehnyt Terhinkään kanssa, teki vielä vähemmän ja surkeammin. Troya the jästipää :D Täytyy vain todeta! Ehkä se saa pysyä tuossa agilityn parissa vain niin mun hermot saa levätä ainakin enemmän! Mä en todellakaan ymmärrä tuota Troyan logiikkaa välillä, mutta ehkei mun tarttekaan..
Nikita & bortsut

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti