lauantai 19. toukokuuta 2012

Aksaa ja muuta

Torstaina oli helatorstai = vapaapäivä. Illalla Nikitan kanssa treeneihin ja saatiin treenata ihan yksinään! Ei ollut ketään muita paikalla. Joten tehtiin vähän ratatreeniä, hyvin pysyi rimat ylhäällä ja muutenkin meni kivasti. Harjoiteltiin leijeröimistä kepeillä ja eri hypyiltä piti hakea kepit. Hyvin meni!

Videopätkä (huonolaatuinen vaan, kun on kuvattu kännykällä) -> video

Perjantaina sitten kontaktikurssilla ja puomi kokonaan uusiksi. Nyt tulee pitkä kisatauko agista, mutta nyt haluan tuon puomin kuntoon. Ensiksi piti näyttää millaisessa kondiksessa puomi on tällä hetkellä ja Nikita meni 4/6 yrityksestä oikein eli otti ylösmenon. Joten nyt aloitetaan opettamaan sille sitä pysäytystä ylösmenolle uusin keinoin apuohjaajan kanssa. Eikä saa ottaa puomi radan osana. Toivottavasti muistan sen, muuten hidastuu tuo uudelleen opettaminen taas.

Nikitan neljän päivän agiputki ei tunnu sitten missään, ei tuollaista malia näköään väsytetä ihan noin vain :D Nikita on ollut aika laihassa kunnossa, joten vaihdettiin ruoka vähän energiapitoisempaaan ja lihaisempaan ruokaan. Sitten vähän herkkuluita ja puruluita koirien iloksi viikonlopuksi, kun minä joudun lukemaan tämän lukuvuoden viimeiseen koeviikkoon. No onneksi parin kuukauden kesäloma odottaa koeviikon päätteeksi.

Voi tsiisus noista koirista lähtee karvaa, Niksusta lähtee tuota punaruskeeta karvaa joka paikkaan ja Troyasta lähtee tuppoina mustaa karvaa. Mukavaa, koko ajan saa olla lakaisemassa ja imuroimassa :D Ja sitten tuntuu, että koko talo olisi kuin hiekkalaatikko.. hiekkaa tulee noiden koirien mukana ihan sikana tällä hetkellä. Mutta ihanaa kun on vähän lämmintä ja auringonpaistetta <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti