Onnistuneet tokotreenit Troyan kanssa! Nikita sai harjoitella paikalla makuuta tällä kertaa, jota on kyllä aihettakin harjoitella ja PALJON ennen toukokuun kisoja.. nyt pysyi hienosti, kyllähän se kotona osaa! ;D
Troyan seuraaminen, oli hyvää ja tarkkaavaista. Käännökset, peruuttamiset ja kaikki oli aika hienoja! Ainakin minusta :) Jättävät liikkeet olivat myös superit ja sen jälkeen uudestaan seuraamista, ei ollut ongelmia. Yleensä yrittää ennakoida ja tekee silleen mitä aikaisemmin tehtiin. Mutta ei tänään :o
Noutokin oli ihan super! Teki ensimmäisen kerran loistavan avo-luokan noudon. Kapulan heitto, odotti lupaa ja käskyn saatuaan lähti noutamaan kapulan ja toi suoraan sivulle ja vielä istui! Ei tiputtanut matkalla, eikä tehnyt mitään muutakaan ylimääräistä. Eikä tarvinnut antaa lisäköskyjä. Jee!
Kyllä siitä tulee vielä loistava koira joku päivä, ehkä. Agility on ihan superia sen kanssa ja tokokin aina välillä :-) Ensi viikolla alkaa ulkokauden treenit, odotan jo innolla!
Mamman pikku kullanmurut :-)
Ja sitten normi kuva:

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti