lauantai 22. lokakuuta 2011

Troyan kanssa kahdestaan :)

Tänään kentälle, siellä olikin Heli & Lasse sekä Sari & Pyry treenailemassa. No, tänään ei tullut tuohon ryhmään paljoa tulijoita, joten treenit meni äkkiä. Se rata joka oli siellä oli aika kiva ja helppo. Pelkkää suoraa ja välillä putkiin menemistä. Tehtiin muutama vaikeempi kohta sinne. Troya meni tänään tosi kivasti! Tosi hyvin oli kädessä ja irtosi silloin kun pitikin. Päällejuoksukin onnistui, se onkin ollut vaikea. Kaikki onnistui tänään täydellisesti :) Putkijarrutukset jäi vaan treenamatta, kun unohdin. Kamera unohtui taas kerran himaan. Treenien jälkeen laitettiin esteitä jo vähän kasaa. Hyppyjä ja putkia voi vielä hyvinkin treenaa ennen kuin lumi tulee. Puomi on siinä kunnossa, että sillä ei uskalla treenaa :(

Lefa kertoi mulle vähän jäljestämisestä ja keppien opettelusta. Kyllä niitä on monia tapoja millä voi koiran opettaa jäljestämään, nyt vaan pitäis noukkia sieltä joukosta yks hyvä juttu, jota kokeilisi omalla koiralla. Nyt, jos tekis Troyalle vielä muutaman jäljen syksyllä ja sitten saa jäädä hautumaan se asia talven yli ja katotaan keväällä uudestaa. Pitäisi vaan päästä mukaan johonkin jälkiporukkaan, taitaa hiidenhaukuista sellainen löytyäkin. Pitäisi jaksaa opettaa sille vaan nouto tässä talven aikana. Että vois aloittaa sen esineruudunkin harjoittelun.

Käytiin treenien jälkeen mustissa & mirrissä ostamassa koirille vähän ruokaa ja punnitsemassa Troya. Troya  painoi siellä 8.3kg ja mummola uudella vaa'alla painoi 9,3. Kilon heitto. Mia kertoikin, että oli mitannut Vip'n ja se on 60cm. Aika korkee poika :) Pitäisi mitata Niksukin nyt uudestaan, viimeksi kun mittasin niin oli Maliinan kokoinen 58,5cm. Nyt Niksulle maistuu taas ruoka, pari kiloo kun tulisi lisää niin olisi hyvä. Ettei tarvitse hävetä, että syötetäänkö sitä ollenkaan.. Tosin Terhi vaihtoi nyt ruoan sille, että saa nähdä sopiiko se. Laihtuuko entisestään vai.. ku ei ole mitään kovin energiapitoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti