Maanantai aamupäivä menikin terveyskeskuksessa jonottaessa. Aika oli varattu klo 12.00 ja tietysti siellä oli joku lääkäri tulematta työpaikalle syystä tai toisesta niin sitten oli vain yksi lääkäri paikalla ja sai odottaa tunnin. Lapsia oli paljon, kaikki yskivät ja olivat kovin nuhaisia. Näin Mari Sievisen ja lapset. Olivat suloisia vaaleatukkaisia ja pikkasen ujo se vanhempi ja nuhaisia nekin.
Maanantai illalla kuitenkin vuorossa tottistreenit kentällä. Terhi otti pitkästä aikaan Caran mukaan ja se oli aluks ihan pihalla, et mikä juttu tää olikaan.. Aika löysästi meni. Luoksetulossa Tarja piti sitä hihnasta kiinni ja Cara ei oikein tykännyt siitä. Piti vähän haukkua ja hypätä ilmaan :D Lopuksi kuitenkin Tarja sai pidettyä ja lujaa juoksi sitten Terhin luokse. Nikita meni ihan hyvin, paitsi se seuraaminen. Voi elämä sen kanssa. No, onhan tuo vielä nuori ja onhan tässä aikaa viel pari kuukautta ennen kuin päästään ekoihin tokokisoihin ja juoksukin on tulossa minä hetki hyvänä.
Tänään onkin ollut aivan ihana ilma! Kävin Hki:ssä Terhin kanssa, poikettiin mummin luona vähän syömässä :) Oli siellä kyllä kuuma, ihmiset vaan makoivat nurmikoilla ja ottivat aurinkoa. Oli ravintolaita avattu nytten ja kaikkee. Kyllä se kesä sieltä tulee!! Ihanaa :) Viel pitäis muutama viikko jaksaa koulua ja sitten olis se pitkään odotettu kesäloma. Tänään opiskeltu oikein urakalla enkkua, joten toivottavasti kohta se alkaa sujumaan!
Tajusin laittaa tänään Nikitalle noi vedonesto valjaat päälle lenkille ja kyllä oli ihanaa lenkkeillä ku pääsi yhtä aikaan molempien kanssa keskustaan eikä tarvinnut hermojakaan menettää kertaakaan! Vedonesto valjaat <3
Malinois Mia selviytyi hienosti tulipalosta! Kyllä malit ovat viisaita! <3 Linkki -> http://thedailywh.at/tag/belgian-malinois/
Kilin pennut olivat syntyneet sunnuntaina, 2u + 4n. Pitänee mennä joku päivä ihastelemaan Nikitan serkkuja!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti